Vinkit lastenvaatteiden ostamiseen

Lastenvaatteiden ostaminen tuottaa harmaita hiuksia monille lapsiperheille. Lastenvaatteet ovat kalliita, niitä joutuu koko ajan uusimaan ja monilapsisessa perheessä vaaterumba on ikuinen aina uusien vaatteiden ostamisesta jatkuvaan likaisten vaatteiden pesemiseen ja rikkinäisen vaatteiden korjaamiseen. Tämän vaaterumban selättämiseksi on olemassa monia eri keinoja, joista osa alkaa jo vaateostoksilla. Tässä artikkelissa kerromme viisi vinkkiä helpompaan, kestävämpään ja laadukkaampaa lasten vaatteiden ostamiseen. Yksinkertaisilla muutoksilla lasten vaatteiden ostamisesta tulee järkevämpää eikä vaaterumban enää hirvitä.

  1. Laadulla on väliä. Vaikka lastenvaatteita tekisi mieli ostaa halvalla, kun ne kuitenkin menevät nopeasti pieniksi, ei pelkkää hintalappuja kannattaa kuitenkaan tuijottaa lasten vaatteita ostaessa. Laadulla on todella iso merkitys siinä kuinka pitkään vaatteet pysyvät ehjinä. Etenkin paljon käytössä olevat ulkovaatteet, perusvaatteet ja sisä- ja ulkokengät tulisi olla laadukkaat, jotta ne voi helposti puhdistaa ja jotta ne kestävät päivittäistä käyttöä pitkään ehjinä. Laadukkaat vaatteet maksavat itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä.
  2. Osta vaatteita, joissa on kasvuvaraa. Lapset kasvavat kovaa vauhtia koko ajan eivätkä samat vaatteet mene lapsen päälle kuin vuoden tai pari kerrallaan. Jotta vaatteiden käyttöikää voi pidentää, kannattaa vaatteet ja kengät ostaa mieluiten yhtä kokoa isompina, jotta vaatteisiin jää kasvunvaraa. Näin vaatteita ei tarvitse vaihtaa uusiin koko ajan ja vaatteisiin viitsi kuluttaa enemmän rahaa. Kengissä on kuitenkin hyvä olla oikea koko, koska liian isot kengät ovat jaloille huonot.
  3. Tarkista nettikirpputorien tarjonta. Nykyään on todella helppo ostaa hyväkuntoisia käytettyjä lastenvaatteita kirpputorilta tai Internetistä. Jos kierrätys on perheelle tärkeä asia tai jos rahat eivät riitä uusien vaatteiden ostamiseen, tarjoavat monet lastenvaatteita myyvät kirpputorit ympäristöystävällisempiä ja kukkarolle kevyempiä vaihtoehtoja. Nettikirpputoreilta kannattaa etenkin etsiä juhlavaatteita, perusvaatteita ja paksumpia ulkovaatteita. Etenkin lasten juhlamekot ovat kaupoissa normaalisti kalliita, joten niitä kannattaa etsiä kirpputoreilta erikoistilaisuuksia varten.
  4. Lastenvaatteissa mukavuus ja käytännöllisyys ovat etusijalla. Lapset liikkuvat leikkiessä paljon, joten on tärkeätä, että lapsen on mukava liikkua vaatteissaan eivätkä ne purista, paina tai ole tiellä. Lapset pitävätkö eniten käytännöllisistä vaatteista, joten vanhempien ei kannata ostaa lapsilleen vaatekaupan hienoimpia vaatteita, joissa käytännöllisyys on kaukana. Onneksi monet suomalaiset lastenvaatemerkit ovat panostaneet mukavuuteen ja helppokäyttöisyyteen vaatteita suunnitellessaan, joten niiden valikoimista löytyy touhukkaimmillekin lapsille sopivia vaatteita. Liian monimutkaiset leikkaukset, liian pitkät hihat tai laahaavat lahkeet haittaavat vain menoa, joten vaatteiden istuvuuteen kannattaa sovitusvaiheessa kiinnittää huomiota.
  5. Suosi kestäviä ja helposti puhdistettavia materiaaleja. Suomen ilmastossa vaatteet menevät helposti likaisiksi ja niitä joutuu pesemään koko ajan. Lasta ei kuitenkaan kannat kieltää leikkimästä ja likaamasta vaatteita joka käänteessä, vaan mieluummin vaateostoksilla vanhempien kannattaa valita lapsilleen kestävistä ja helposti puhdistettavista materiaaleista valmistettuja vaatteita. Laadukkaisiin kurahousuihin, kestäviin ulkohousuihin, lämpimiin villavaatteisiin ja kestäviin kenkiin kannattaa panostaa, koska niiden tulee kestää käyttöä ja jatkuvaa pesemistä. Laadukkaita materiaaleja ei saa halvalla, joten jos vaateiden haluaa todella kestävän, joutuu niihin yleensä laittamaan hieman enemmän rahaa. Turhaa vaatteiden pesemistä pyykkikoneessa kannattaa yrittää välttää, sillä liika pyykkääminen kuluttaa vaatteita. Mieluummin kannattaa suosia vaatteita, joista lian saa pyyhittyä pois tai joissa lika ei näy koko ajan.

Lasten vaatteiden ostaminen on helppoa, kunhan muistaa, että lapsen vaatteissa käyttömukavuus on tärkeämpää kuin ulkonäkö ja laatuun kannattaa kiinnittää enemmän huomiota kuin hintaan. Lastenvaatteissa on nykyään runsaasti vaihtoehtoja ja hyviä vaatteita löytää monesta paikasta myös käytettynä.